• Viestejä matkan varrelta • Roy Rissasen kertomuksia elämästä Mongoliassa •

Sunnuntai 27.8.2000

Matka Moskovaan Kipitimme (Josse, Olli, Pauli, Saku ja Seppo) Moskovan junaan Mika Häkkisen loistavan Spa -voiton siivittämänä. Jouduimme pitkällä tikulla arpomaan, kuka saisi etuoikeuden nukkua toisessa makuuvaunussa, jotka olivat nelivuoteisia. Olli voitti, ja sai kämppäkaverikseen vanhan sedän, jonka kanssa kuorsauskilpailu oli kuulemma tiukka. Junamatka oli muuten rauhallinen, mutta välistä tuntui muutama raide puuttuvan, sillä juna teki metrin hyppäyksiä aika ajoin. Yöllisissä tullimuodollisuuksissa saimme tehdä kunnon inventaarin tavaroistamme ja mukana olevista rahavaroista.

Maanantai 28.8.2000

Moskova Aamulla n. klo 09.00 Moskovassa. Löysimme välittömästi pari herrasmiestä, jotka suostuivat pikku korvausta vastaan ajamaan meidät Mongolian konsulaattiin ja sitten hotelliin. Mongolian konsulaattikin sitten löytyi tultuamme 12 -kaistaisella tiellä samaan liikenneympyrään ainakin kolme kertaa. Konsulaatissa paperityö ja asiat etenivät erittäin juohevasti, ja kiitoksena siitä suoristimme portaikon seinällä olevan taulun, se oli pahasti vinossa mikä ei kuitenkaan muita paikallaolijoita tuntunut häiritsevän. Ajo Hotelli Intouristiin, missä kuskiemme alun perin kohtuupalkkio oli vaihtunut 200 USD:ksi. Oli kuulemma käytössä 2 autoa jne….Tingimme hinnan 120 USD:hen, kotiutuminen hotelliin ja kaupungille nähtävyyksiä katselemaan. Punainen Tori, Kreml, hienoja kupolikirkkoja, pizzaa ja olutta eli normaalia turistielämää. Illalla eräs paikallinen liikemies innostui tarjoamaan kansallisjuomaa, kun Pauli kuvasi atmosfääriä niin innokkaasti. Sama nuorimies opasti meidät myös tyylikkääseen yökerhoon, jossa jonkin aikaa viihdyttyämme menimme hotelliin yöpuulle.

Tiistai 29.8.2000

Moskova Loistavan aamiaisen jälkeen lähdimme jälleen tivaamaan hotellissa sijaitsevasta matkatoimistosta junalippujamme Ulaan Baatariin. Luvattiin muutaman tunnin päästä, mutta juna ei lähtisikään alkuperäistietojemme mukaisesti alkuillasta, vaan vasta puoliyön maissa. Kävimme kaupungilla syömässä ja katselimme terassilla ihmisvirtaa, missä yhteydessä Josse sai ristikasteen vanhalta munkilta. Päivä meni vähän haahuillessa, kun odottelimme junalippuja ja junan lähtöä. Illalla vihdoinkin asemalle, joka oli varmaan useamman neliökilometrin laajuinen kaikkiaan. Ostimme vähän matkaevästä, ja sitten junaan. Junaan mennessämme ympärillämme pyöri yli-innokas pienikokoinen mies, jonka intoa avittaa tavaroittemme kantamisessa emme kuitenkaan pitäneet täysin pyyteettömänä, joten ajoimme hänet suomalaiskansallisten voimasanojen siivittämänä pois. Useampaan kertaan, kun kaveri ei heti uskonut. Ehdimme vielä tutustua junan mukavuuksiin eli ravintolavaunuun sekä kanssamatkustajiimme, viiteen kotimatkalla olevaan Mongoliin.

Keskiviikko 30.8.2000

Ulaan Baatarin juna Jo ensimmäinen junapäivä näytti millaisia lähipäivät tulisivat olemaan. Ikkunasta avautuvat maisemat olivat äärimmäisen tasaisia, kuin jättikokoisella Pohjanmaalla matkaisi. Ilma pääsääntöisesti kaunis. Vähän väliä pieniä kyliä, joiden talojen arkkitehtoniset ratkaisut eivät suomalaissilmää hivelleet. Kaikki talot lintallaan, rähjäisiä ja likaisia. Pihat oli aidattu säntillisesti, mutta aitoja ei varmasti oltu korjattu kertaakaan vuosisataan. Useimmilla pihoilla näkyi kuitenkin ainakin jonkinlainen kukkaistutus. Päällystettyjä teitä ei ollut, vaan kuoppaisia ajouria talojen välissä. Ihmisiä kylissä ei juuri näkynyt, jokunen koira kylläkin. Lisäksi rataa reunusti aika ajoin suuret teollisuushallit/ tehtaat, joista mikään ei varmasti vuosikausiin, jos koskaan ole ollut toiminnassa. Kaikista oli ikkunat rikki, toisista puuttui osa seinää tai koko katto. Muuta mainitsemisen arvoista näkymistä olivat suuret suoalueet, lintallaan olevat puhelin -ja sähköpylväät sekä pitkät autotallirivit. Ainoa elektroniikkamme lataamiseen soveltuva pistoke osoittautui olevan ravintolavaunussa, jonne rantauduimmekin hyvissä ajoin lataamaan akkuja. Lounaana sipulipihvi, joka osoittautui Karjalanpaisti-tyyppiseksi appeeksi. Sen jälkeen ruokalista ei yllättänyt meitä enää suuresti. Kanssamatkustajamme osoittautuivat varsin kansainväliseksi poppooksi, oli Tanskasta Preben, Sharon, Torben ja Gunhild, Saksasta nuoripari Uli ja Ute, hollantilaisia ja jenkkejä. Kaikki matkalla Pekingiin, johon matka kestäisi vain päivän enemmän kuin Ulaan Baatariin. Ihmetytimme henkilökuntaa ja muita mukana olevalla tekniikalla, mm. näyttämällä slideshown Moskovan -kuvistamme. Illalla piipahdimme ulkona suuressa kaupungissa Omskissa, jossa yllätys yllätys myös kännykkä toimi.

Torstai 31.8.2000

Ulaan Baatarin juna Samaa kuin edellisenä päivänä. Lounasvalinta kuitenkin parempi, eli paikallinen nakkikeitto seljanka, joka oli ihan hyvää. Nautintoa ehkä vähensi kun selvisi, kuka käytävää edestakaisin ramppaava, äärimmäisen likaiseen kaapuun pukeutunut vanha mies oli. Hän oli kokkimme Sirgri. Muu ravintolahenkilökunta koostui ravintolanjohtaja Andreista, tarjoilijastamme Valerista sekä Natashasta. Karhun kokoinen Andrei, noin 190cm ja 100 kg lihasta, ihmetytti edellisenä päivänä meitä esittelemällä voimiaan ja vetämällä leukoja keskellä ravintolavaunun kattoa olevassa tangossa. Ilmeisesti osoitti hienovaraisesti, että hän pitää myös järjestyksen ravintolassa. Yleisesti ottaen hänen päivänsä näytti menevän kaikkien kuittien läpikäyntiin. Päivällä kompuutteri vähän ryppyili, mutta myöhemmin osoittautui ettei kyseessä ollut mitään vakavampaa. Iltapäivällä maisema alkoi muuttua vähän kumpuilevammaksi, mutta vain vähän.

Ulaan Baatarin juna Aamulla olemme noin 4.000 km:n päässä kotoa. Maisemat rypyttyvät vielä enemmän, mutta ilma on muuttunut sateiseksi. Kylät näyttävät sateessa vielä masentavammilta.

Perjantai 1.9.2000

Lauantai 2.9.2000

Ulaan Baatarin juna Aikainen herätys, aamiaiseksi loistava munakas ja sitten maisemien katselua. Ilma on edelleen huono, mutta maisemat kauniimpia, vuoristoa, suota ja metsää. Aamulla junan vasemmalla puolella aukesi Baikal -järvi, jonka ohitse jyskytimme pitkälle iltapäivään. Aikamoinen lutakko. Parilla asemalla käytiin ulkona, ja kerran ostettiin banaaneja. Kaikkea mahdollista oli kuitenkin kaupan (paitsi sikaareita, joita Pauli oli etsinyt joka paikasta Moskovasta lähtien). Yöllä tulisivat rajanylitys ja tullimuodollisuudet. Ennen sitä koimme kuitenkin "hauskan" episodin. Mongolit, joihin olimme tutustuneet (Tvsin, Gerelee, Dogii, Oyonaa ja Bayarbat) alkoivat mitään kysymättä raijata suuria kosmetiikkalaatikkoja Jossen ja Sakun hyttiin, täyttäen kaikki varastopaikat. Toiseen hyttiimme ystävällinen vaunuisäntämme osoitti venäläisnaisen tyhjään yläpunkkaan, ja eikös venäläiset sitten raijanneet viinakasseja hyttiin. Mongolit jäivät myös ystävällisesti pitämään Josselle ja Sakulle seuraa. Yöllä, n. 23.30 ja 01.00 seurasivat sitten rajamuodollisuudet eli taasen inventaaripaperien täyttelyä ja passin näyttelyä. Sinällään kosmetiikkasalakuljetus meni erittäin juohevasti, paikalliset jakelivat mukavasti näytteitä kaikille viskaaleille. Ensimmäinen pysähdys Mongoliassa. Olli piipahti hytissämme ja näki jonkun käden vilahtavan ulos hieman avonaisesta hytinikkunasta ja kuuli juoksuaskeleita. Tarkastuksen jälkeen havaitsimme pöydällä olleen Sepon nesessäärin hävinneen. Kun nukkumisestakaan ei tuntunut tulevan mitään, menimme n. 03.00 ravintolavaunuun syömään Tvsinin ja kumppanien tarjoamat munakkaat ja nuudelisopat. Ravintolavaunu oli vaihdettu nyt kiinalaiseksi ja lisäksi suuri osa vaunuista oli jäänyt rajalle, mikä ehkä selittää kumppanien tarpeen hakea uusi kortteeri itselleen ja tavaroille.

Sunnuntai 3.9.2000

Ulaan Baatar Ikkunasta näkyi teollisuusaluetta ja voimalaitos. Kaupungin liepeillä istuskeli ja kaarteli satoja isoja kotkia, jokin paikallinen laji. Korpitkin näyttivät olevan suomalaisen ison haukan kokoisia. Ilma oli valitettavasti kolea ja pilvinen. Vihdoinkin, aamulla n. 08.30 saavuimme ruusuntuoksuisina Ulaan Baatariin (junassa pesumahdollisuudet eivät olleet hääppöiset). Tanskalaisystävämme hyvästelivät meidät lämpimästi ja ottivat kovasti kuvia, olimme ilmeisesti tehneet heihin vaikutuksen jatkuvalla hilpeydellämme. Asema oli täynnään sen näköistä poppoota, että matkatavaroista sai pitää kiinni. Matkatoimistomme Samar Magic Toursin omistaja/ johtaja Christo Gomez sekä oppaamme Bayarag (jatkossa nimesimme hänet Veraksi) olivat vastassa ja kyyditsivät meidät pakettiautolla (Uaz) Flower Hoteliin, missä lentokoneella edellisenä päivänä saapunut Kari olikin meitä jo iloisesti vastaanottamassa. Nopea suihku ja sitten alkoi päivän ohjelma. Klo 10.00 olimme jo Gandanin luostarissa aamuhartautta katselemassa ja kuuntelemassa. Aamiaisen ohessa esilukija luki pätkän Buddhan opetuksista ja muut toistivat perässä. Pikku pähkinät näyttivät olennaisesti kuuluvan menuuhun. Munkkien ikä vaihteli 6 -v. harjoittelijoista ikivanhoihin mestareihin. Temppelit olivat uskomattoman koristeellisia ja kauniita, joskin laajan alueen harmoniaa rikkoivat lukuisat kaupustelijat. Päätemppelissä oli uskomaton, 26 m korkea ja 60 tonnia painava kullattu Buddha (26 tonnia kuparia, muita arvometalleja ja päällystetty arvokivin). Joka puolella on telineitä, joista riippuu metallisylintereitä. Teline pitää kiertää myötäpaivään ja samalla pyörittää jokaista sylinteriä, mikä tuo onnea, terveyttä ja vaurautta. Niin teimme mekin kalaonnen varmistamiseksi. Seuraavaksi ajoimme kaupungin pääaukiolle seuraamaan Neuvostoliitto/Mongolian ja Japanin sodan päättymisen 55 -vuotisjuhlallisuusparaatia. Sotilaita erilaisissa koristeellisissa uniformuissa oli satoja ja paraati tosi komea. Joukossa oli myös naissotilaista koostuva komppania. Alkoi sataa. Pääaukio sinällään ei tarjonnut silmäniloa, ympäröivät talot olivat neuvostomaisen kolossaalisia ja rumia. Lounas, piipahdus tavaratalossa ja hotellilla. Seuraavaksi Kansallismuseo, joka mongolihistorian, kivimateriaalien, kasviston ja eläimistön lisäksi esitteli myös historiallista elaimistöä (mm. Tyrannosaurus) sekä muun maailman eläimistöä. Siellä näimme ensi kerran Hucho -taimenen, jonka perään myös me olimme Mongoliaan tulleet. Illalla sitten vielä paikallinen kansallisooppera, eli kurkkulaulantaa, soitantaa ja tanssiesityksiä. Mieleenpainuva oli mm. kahden noin 10 -vuotiaan tytön esittämä voimistelu/tanssinäytös, jossa tytöt vääntyivät täysin mahdottomiin asentoihin. Illallinen El Latino -ravintolassa, piipahdus Tshingis Kaanissa ja keräämään voimia seuraavaa päivää varten. Yleisvaikutelma kaupungista; melkoisen ruma, tiet erittäin epätasaisia, liikenne kaaosmaista vaikka isojen risteysten liikennevalojen lisäksi risteyksissä oli 1-3 liikennepoliisia järjestystä pitämässä. Ajoneuvot kaikkea mahdollista vanhoista Mosseista aivan uusiin isoihin maastureihin, maasturit olivatkin silmiinpitävän suosittuja.

Maanantai 4.9.2000

Matkantekoa Uazilla Klo 09.00 lähdimme UB:n kaaosmaisen liikenteen sekaan. Ajoautoinamme olivat kaksi nelivetopakua, Uazia, joista toisessa (4586 YB3) menivät matkatavaramme ja kokki ja toisessa (3308 YB3) istuimme oppaan lisäksi me. Ennen varsinaista matkaanlähtöä meidän piti hakea tavaramme DHL:ltä, varmistaa matkalippumme Aeroflotilla, ostaa matkaevästä, vettä yms. torilta, etsiä sikaareita ja postia ym., mihin tuhraantui peräti kolme tuntia. Koko aikana kaupungissa kierrellessämme emme nähneet kuin yhden kolarin, mikä liikennettä katsellessa tuntui täysin ihmeeltä. Sitten matkaan kohti lounasta ja Mongolian ensimmäistä pääkaupunkia Kharakhorumia (per. v. 1 220) Orkhon -laaksoon, muinaisen silkkitien risteyskohtaan . Kharakhorum oli pääkaupunkina kunnes Kublai Kaani teki Pekingistä valtakunnan hallintokeskuksen. Vähän matkan päästä kaupungista liikennemääräkin rauhoittui merkittävästi. Nyt aloimme alustavasti ymmärtää maastoauton tarpeen. Tie oli kyllä päällystetty, mutta paikka paikoin päällysteessä oli metrin levyisiä ja syvyisiä monttuja, jotka autoilijat kiersivät siltä puolen miltä parhaalta tuntui. Näin ollen koimme mielenkiintoisia hetkiä kun automme lähestyi esim. Gaz -kuorma-autoa niin että nämä kaksi hengenheimolaista, fatalisti -kuskia väistivät toisiaan vasta viime hetkellä. Välillä tuntui, että kuskit ottivat toisistaan mittaa, että kumman hermo pitää. Meidän piti hieman auttaa hermojemme pitämistä. Alkumatkasta pysähdyimme pikkutauolle, eikä viittä minuuttia kulunut kun kamelia lähistöllä taluttanut nomadi tuli luoksemme ja tarjosi ratsastusmahdollisuutta. Olimme jo sen verran röykyttyneet autossa, että ketään ei kiinnostanut (olisi kannattanut, sillä se osoittautui ainoaksi mahdollisuudeksi). Pikalounastauko pyhän kivikasan (ovoo) luona. Tällainen kivikasa täytyy aina kiertää kolmesti myötäpäivään ja heitellä siihen lisää pikkukiviä. Kuskimme vähän oikaisi ja kiersi sen autolla. Taukopaikalle tuli myös armeijan auto, ja sotilaat osoittivat asiaankuuluvaa kunnioitustaan kivikasalle. Rituaali on perinnöltään shamanistinen eikä buddhalainen, ja henkien lepytykseksi kivikasoihin heitetään myös sinisiä silkinkappaleita sekä tyhjiä vodkapulloja, tölkkejä yms. Valtatie sen kun huononi. Maisemat oli koko ajan samanlaisia, kuivaa aroa silmänkantamattomiin, ympärillä vuoria. Mongoliassa onkin yli 2.400 nimettyä vuorenhuippua. Kaikkialla näkyi erikokoisia eläinlaumoja laiduntamassa; hevosia, lampaita, vuohia, nautoja, kameleita ja jakkeja. Arolla on jatkuvan laiduntamisen ansiosta lantaa noin 1 kakkara/ neliömetri. Samoin tuli tunne, että valtava maa ei ole missään täysin asumaton, sillä jurttia (ger) näkyi aina jossain, joskaan missään niitä ei ollut tungokseen asti. Siellä täällä näkyi yksinäinen ratsastaja, joko paimen tai metsästäjä. Vihdoinkin klo 20.00 pimeän jo tullessa saavuimme Kharakhorumin jurttakylään (ger camp *), joka on paikallinen versio turisteille tarkoitetusta leirintäalueesta. Kaikilla oli paikat hellinä päivän röykytyksestä, ajomatka oli kestänyt esitteen 5 tunnin sijasta 8 tuntia, ja olimme päästelleet peräti 370 km. Samanlaiseen tarkkuuteen aikatauluissa saisimme vielä tottua, ilmeisesti aroilla aikaa mitataankin pikemminkin vuodenaikojen kuin tuntien tarkkuudella. Illallisen yhteydessä saimme vielä nauttia todella osaavan yhtyeen soitannasta ja kurkkulauluesityksistä. * paikalliset eivät pidä sanasta jurtta, koska se on venäläisperäinen, joten käytimme aina sanaa "ger"

Matkantekoa Uazilla, leiri 1:seen saapuminen Aamulla lähdimme tutustumaan v. 1586 perustettuun Erdene Zuu -luostariin. Suurimmillaan v. 1792 luostarialueella oli 62 temppeliä ja siellä asui 10.000 munkkia (lamaa). Lukuisten tuhotöiden jäljiltä se oli nyt noihin lukuihin nähden muisto vain, mutta kooltaan ja kauneudeltaan erittäin vaikuttava paikka vieläkin. Luostarissa oli hyvä muistoesinekauppa, sisältäen paikallisia vaatteita ja mm. nomadien käyttämiä perinteisiä puukkoja. Matkalla sivuutimme jälleen myös Kharakhorumin kaupungin, joka oli matala ja laaja, asutus normaaleja puutaloja ja gerejä. Ja sitten n. 10.30 vihdoinkin matkalle kohti Chuluut -joen kalavesiä. Tiet loppuivat. Arolla meni samoihin suuntiin moniakin ajouria, joita pitkin mekin lähdimme körryyttelemään. Taivallettuamme peräti varttitunnin pysähdyimme lounaalle luonnonkauniiseen paikkaan pikku joen varrelle, jossa kasvoi pieniä pensasmaisia puitakin. Jos edellinen päivä autossa tuntui röykyytykseltä, ei se ollut mitään verrattuna tähän aroilla ajamiseen. Kuoppia oli joka suuntaan, jokia ylitettävänä, ja pikkusillat pääsääntöisesti kierrettiin niiden huteruuden vuoksi. Ajourilla seisoi usein eläinlaumoja, kuskimme painoivat suoraan päin huudattaen samalla torvea, ja viime hetkessä eläimet aina väistivät, joskin varsinkin jakit tuiman tuijotuksen jälkeen. Liikenne näyttää täällä olevan varsinainen henkien taisto. Isoja kotkia ja haukkoja näkyi paljon, milloin istumassa jollain nyppylällä, milloin kaartelemassa taivaalla. Maassa vilahtelivat isot murmelit ja jotkin maaoravaa muistuttavat pienemmät hippiäiset. Ajoimme läpi Tsetserlegin kaupungin, joka on samannimisen provinssin eli aimagin pääkaupunki. Kaupungin ulkopuolella oli raikasvetinen puro, jonka vettä kutsuttiin mineraalivedeksi. Kaupungin pikkupojat näyttivät olevan valjastettuja noutamaan tätä herkkua perheilleen. Aimagin rajaa ei täällä ylitetäkään niin vain, vaan rajalla on puomi ja poliisin pikkutupa, jossa tarkastetaan kuskien ja ajoneuvojen paperit. Pääsimme taas läpi.Iltapäivällä maasto alkoi rypyttyä entistä enemmän, ja vuorien rinteillä oli paikka paikoin runsaastikin metsikköä (havupuita). Ajoajan piti olla ohjelman mukaan vain 4-5 tuntia matkan ollessa 240 km, mutta puoli kahdeksan maissa huomasimme kuskiemme olevan eksyksissä. He kävivät jonkun talon porukan kanssa juttelemassa, minkä jälkeen karavaanimme kääntyi takaisin tulojäljilleen. Suunnistaminen ei todellakaan ole helppoa, mitään tienviittoja ei ole, koska ei ole teitäkään. Ajouratkin vaihtavat paikkaa vuodenaikojen ja rospuuttojen mukaan. Ajettuamme puolisen tuntia tulimme muutaman gerin muodostamalle alueelle, ja kuskimme kysyi lisäneuvoja kahdelta lypsyltä palaavalta naiselta. Tuli tauon paikka, ja het'siltäänhän meidät pyydettiin vieraanvaraisesti sisään isäntäperheen geriin. Ja sitä vieraanvaraisuuden määrää. Välittömästi oli jokaisella kädessään iso kupillinen airag -nimistä paikallista perusjuomaa, käytettyä tammanmaitoa. Makuaistimuksen pystyi lukemaan jokaisen kasvoilta, niin kohteliaita kuin olimmekin. Seuraavaksi tuli kädentäytteeksi tammanmaidosta tehtyä juustoa, johon päälle "voita". Juusto on tehty hyvin säilyväksi, ja kyllä se meidän hampailla säilyykin, se on nimittäin äärimmäisen kovaa. Sitten isäntä tarjosi kierroksen airagista tislattua "vodkaa", arkhia, mikä antoi hyvän syyn laskea airag -kuppi lattialle. Arkhi ei ollut kovin väkevää ja maistui melkein samalta kuin airagkin. Koko rituaalin ajan sisällä oleva suku, naiset, lapset ja miehet tapittivat meitä tummat silmät suurina. Kohteliaisuuksien jälkeen ja vastalahjoja annettuamme jatkoimme matkaa illan pimetessä. Vihdoinkin näimme kirkkaan valon edessämme merkkinä leiripaikastamme, johon lopulta pääsimme pilkkopimeässä noin klo 22.00, yli 11 tunnin matkan jälkeen (huom, 240 km). Leirissä oli edellinen poppoo, eli jenkkimies ja -nainen Alaskasta, puolalaismies sekä henkilökuntansa eli opas, kuski sekä meidänkin kalaoppaamme Dasuren, jonka ristimme Tageksi. Jenkit kehuivat saaneensa isoimmillaan 1,5-metrisen taimenen 100 km yläjuoksulta, ja kaikki taimenet Rapalan vaapuilla. Tavarat leiriin, ja aloimme kasata kalastuskamoja. Tage kehui heti Sepon mukana olevia Meppsin lippoja, että ne ovat hyviä lenokkia kalastettaessa. Jenkit olisivat menneet vielä yökalaan ja kävivät vähän väliä kyselemässä, että koska saamme virvelit kokoon. Heiltä jäi sillä kertaa kalastamatta, sillä puoliltaöin tavaroiden ollessa reilassa, päätimme hieman juhlistaa vihdoinkin kala-apajille pääsemistä. Yö oli erittäin kylmä, joitakin pakkasasteita, mutta joenvarsi oli täysin aukeaa aroa, jonne tuuli pääsi mukavasti puhaltelemaan. Päivä täysi aamuyöstä.

Tiistai 5.9.2000

Keskiviikko 6.9.2000

Leiri 1, kalastuspäivä Koko päivä aurinkoista, vaihtelevaa tuulta. Heti aamusta Josse tuli virkeänä alajuoksulta mukanaan näytteet joen kalalajistosta, eli yhden lenokin ja harjuksen kanssa, jotka hän oli perholla käynyt nappaamassa. Aamiaisen jälkeen hyvästelimme Jenkit ja lähdimme kalaan (alajuoksulle Josse, Kari ja Pauli, yläjuoksulle Olli, Saku ja Seppo). Yläjuoksulta löytyi hyvä saareke, joka tarjosi suvantopaikkoja. Kahluuhousujen ja -kenkien avittamana pääsimme parhaille heittopaikoille. Joen pohja oli onneksi tasainen, sillä virta oli kovahko ja sen ylittäminen vaati sekä tsemppiä että kovaa keskittymistä. Joskin Saku isokokoisena kaverina näytti etenevän kevyesti, ja viihtyikin lutakoimassa aika lailla. Öttiäisiä ei lennellyt lainkaan, onneksi (Mongoliassa on yli 100 hyttyslajia). Aluksi nyppyjä, ja sitten alkoi lenokkia tulla vauhdilla. Erittäin tasakokoista, noin 1,5 -2,0 kg kaunispintaista kalaa. Kuusamon 12-18 g. lusikoilla (suht. tummilla) sekä Meppsin Black Fury -lipoilla. Kun meillä oli nopeasti 7 kalaa, aloimme testata erilaisia vieheitä. Ilmeisesti kalat kävivät varovaisemmiksi ja erikoiset testivieheet eivät olleet niiden mieleen, sillä saimme vain joitain satunnaisia nyppyjä. Alkupäivän kalasaalis oli täynnä, lähdimme lounaalle. Lounaana mm. Jossen aamulla kalastamat kalat puoliraaoiksi paistettuina. Hauska paikallinen tapa näytti olevan, että miehet ja lapset läheisistä ger -pihapiireistä ilmestyivät aina ruoka-aikaan paikalle, jotkut ratsuilla, jotkut moottoripyörällä. Miehet tissuttelivatkin airagia kuskiemme kanssa pitkin päivää, ja totta maar tuli paikallinen vodka (arkhi) pullo meidänkin pöytään. Urhoollisesti otimme vieraanvaraisuuden vastaan ja joimme sen pois. Kokemuksesta moni meistä jo tiesi tammanmaitotuotteiden edistävän vatsan toimintaa, ehkäpä liikaakin. Vastalahjana jaoimme lapsille ja aikuisille ison nipun Dajm -patukoita. Me tunnuimme kiinnostavan lapsia yli kaiken, he tuijottivat meitä koko ajan. Iltapäivällä viiden maissa lähdimme jälleen kalaan, kaikki yläjuoksulle kalaoppaamme Tagen kanssa. Kävelimme pitkälle yläjuoksulle ja kalastelimme matkan varrella. Nyt tuli runsaasti sekä lenokkia että harjusta Kuusamon lusikoilla. Jatkoimme myös uraamme paikallisena nähtävyytenä. Joku isäntä oli tuonut koko perheensä katselemaan kalastusharrastustamme, tai lähinnä vain meitä. Iltahämärissä poistuessamme kala-apajilta he vielä jaksoivat iloisesti naureskella näitä punaliivisiä vaaleapäitä, jotka tuhrasivat aikaansa heittelemällä jokeen kimaltelevia narun päässä olevia esineitä. Arojen saniteettitilat olivat jo osoittautuneet laajoiksi, mutta länsimaalaisten "asioinnissa" totutussa yksityisyydessä oli toivomisen varaa. Kerran yhden meistä ollessa asiallaan, ratsasti ohimenevä paimentolainen lähemmäksi, varmaan vain katsoakseen että onko tuttuja. Ja kyseenä olevana iltana erään retkueemme jäsenen jo melkein ollessa harjoittamassa reisilihaksiaan eli kyykyssä, tuli satapäinen hevoslauma juomaan juuri samaan joenkohtaan, joten asiointi täytyi sillä kertaa siirtää tuonnemmaksi. Hevoset muuten vaeltavat yllättävän nopeasti, vaikka askellus näyttääkin olevan rauhallista. Rauhallinen ilta. Ja yöllä jälleen pakkasta. Yöllä on näköjään aina pilvetöntä, ja Mongolian kirkas tähtitaivas on aivan uskomattoman kaunis, sitä eivät turhat neonvalot häiritse.

Torstai 7.9.2000

Matkantekoa, Leiri 2, kalastuspäivä Aamulla aikainen herätys, sillä kamat ja leiri oli pakattava seuraavaan leiripaikkaan, noin 110 km jokea alavirtaan, lähtöä varten. Siis sille todelliselle taimenpaikalle. Aamu sarasti vielä herätessämme, selkeä ja kaunis päivä oli tulossa. Ulos kuivumaan jätetyt kahluuhousut ja -kengät olivat aivan tönköiksi jäätyneet yöpakkasen takia. Pakkasimme nopeasti ja henkilökunta purki leirin. Kaikki palava jäte muovipulloja myöten poltettiin, paitsi isoa pahvilaatikkoa, jonka moottoripyörällä matkustava paimentolaisperhe kävi pyytämässä itselleen. He myös hautasivat palamisjätteet. Ajoon klo 09.15. Matkaa olisi kuulemma vain reilu 100 km, joten oletimme olevamme jo alkuiltapäivästä perillä. Ajourat entisellään eli erittäin huonot. Sivuutimme kyllä pitkälti uuden valtatien rakennustyömaan. Tietyömaa alkoi keskellä ei mitään, ja loppui keskellä ei mitään. Uudella tiellä, joka oli jo tasoitettu, ei tietenkään saanut ajaa koska sitä ei oltu päällystetty. Niinpä kiertelimme sitä jokia ja muita luonnonesteitä ylittäen. Maisemat kaunistuivat koko ajan, vuortenrinteiden puupeite tiheni koko ajan. Kaarsimme kauniin metsäalueen pikkuaukiolle, joka ympäröi suurta Pyhää Puuta. Puun juurelle oli heitetty kaikenlaista tavaraa, kiviä, keppejä sekä lukematon määrä tyhjiä pulloja ja tölkkejä, ilmeisesti uhrilla ei ollut niin väliä kunhan jotain antoi. Lisäksi puun juurilla ja oksilla riippui sinisiä silkinkappaleita, joku oli jopa sitonut lahjansa melkein puun latvaan. Kiersimme puuta, annoimme omat lahjamme, syötimme oravia ja otimme kuvia. Jatkaessamme matkaa oikealla puolella aukeni suuri rotko, jonka pohjalla joki luikerteli. Olimme tulleet tulivuoriylängölle, ja pian huomasimme suuren rotkon myös ylängön vasemmalla puolella. Täällä oli muinoin räjähtänyt oikein iso tulivuori, muovaten maaston nykyisenkaltaiseksi. Todella kaunista seutua. Ylänkö oli tasainen mutta erittäin kivikkoinen, teräviä laavakiviä oli joka paikassa. Ruohoa vielä vähemmän kuin arolla, mutta silti eläimiä laidunsi siellä täällä. Matkanteko oli äärimmäisen hidasta, mutta noin klo 14.00 kaarsimme rotkon reunalle kohtaan, joka oli leiripaikkamme. Leiri laitettiin nopeasti kokoon, pikku evästä ja kalaan klo 16.40. Rotkon pohjalle mennessä oli oltava tarkkana, sillä polku oli lekasoran tapaisen erinomaisen liukkaan hiekka-aineksen peittämä. Matkaa koskelle oli ehkä 300 metriä, josta 150 m. suht. äkkijyrkkää rinnettä (nettokorkeusero 120 m.). Tage näytti meille heittopaikat ja piiskaus alkoi. Kaikki käyttivät Tagen suosittelemaa värikästä, tummaselkäistä parikymmensenttistä Kuusamon vaappua. Koski repi vaappua jo noin kolmekiloisen hauen voimalla, joten pelkän uistimen ylösveto tuntui raskaalta. Vaappu piti vetää Tagen ohjeiden mukaan melko pinnassa, jotta se houkuttelisi hucho-taimenia. Sitten alkoi tapahtua. Sepolla nappasi kiinni, mutta kokemattomuuttaan hän onnistui päästämään huchon irti. Sitten nappasi Josssella, ylös, punnitus (3,6 kg), kuvaus ja takaisinpäästö. Seuraavaksi Karilla, ja samantien Sepolla. Taimenien uittoa alavirtaan, ja samassa kohdassa äheltämistä rannalle. Melkoisen raskasta puuhaa. Pauli kuvasi samaan aikaan ja yritti varjella kameroitaan. Kari 8,15 kg, Seppo 11,1 kg ja 105 cm. Seppo sai vielä yhden 8,0 kiloisen hucho-taimenen, minkä jälkeen kalansyönti loppui käytännössä kokonaan. Aurinko oli mennyt jo rotkon seinämän taakse ja tuuli alkoi tuivertaa kanjonissa, joten lopetimme siltä päivältä n. klo 19.00. Tage oli todella iloinen päivän onnistumisesta, ja toki mekin. Puuskutus oli rajua kun sporttinen ryhmämme runttasi rinnettä takaisin ylös. Tuli selväksi ettei alhaalla kannattanut ihan huvikseen piipahtaa. Leiriin päästyämme henkilökunta lähti ostamaan seuraavaksi päiväksi lammasta, josta he kertoivat tekevänsä meille Mongolialaista perinneruokaa. Illalla juhlimme loistavasti alkanutta suurkalapyyntiä. Lupasimme henkilökunnalle tehdä seuraavaksi illalliseksi suomalaista perinneruokaa (loimulohta). Joikhu raikasi iloisesti leirissämme vielä suurimman osan porukasta mennessä nukkumaan, Josse siellä opetti Karille sanoja.

Perjantai 8.9.2000

Leiri 2, kalastuspäivä Aurinkoinen ja lämmin päivä. Aamuvarhaisella osa porukasta lähti toiseen paikkaan jokea kalastamaan. Polku alas rotkonviertä oli vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä se meni paikka paikoin 45 asteen kulmassa. Osa porukasta meni edellisen päivän ottipaikkaan. Molemmilla sama kalaonni, eli ei mitään lounaaseen mennessä. Kala ei kuulemma syökään kuin aamulla auringonnousun aikaan ja illalla viiden ja seitsemän välissä, minkä lisäksi keskiyöllä saa kalaa hiirijäljitelmällä. Lammas oli nyljetty, paloiteltu ja meille oli tehty siitä perinneruokaa heti ko. alkutoimien jälkeen. Perinneruoka koostui riisistä sekä lampaanluista, rustoista ja jänteistä, jotka oli käristetty. Lihaakin oli luiden ympärillä, mutta riiputtamaton liha oli erittäin sitkeää. Söimme odotellen oman perinneruokamme valmistamisen alkamista, joskin hieman arvelutti se, että meiltä puuttui vielä se taimen, jos emme meinanneet pussikeittoa tarjota. Kalaoppaallamme Tagella oli syntymäpäivä (28 -v.), joten lauloimme hänelle "Paljon Onnea" ja annoimme lahjaksi Karin mukanaan tuoman rannekellon. Puoli viideltä kampesimme taasen kalaan vanhaan ottipaikkaan. Armotonta piiskausta, eikä nyppyäkään. Lopulta Pauli päästi meidät piinasta nappaamalla komean 11,5 -kiloisen huchon. Osa porukasta lähti samantien sitä loimuttamaan, osa jäi vielä piiskaamaan. Tage halusi taimenen pään, jonka leukojen väliin hän asetti kepin tiukasti niin että kita oli todella ammollaan. Noin klo 19.00 Sakun vaivat palkittiin ja hän nappasi kuusikiloisen taimenen, minkä jälkeen lopetimme siltä päivältä. Illalla nautimme loimulohta, jota tarjosimme myös henkilökunnalle. Suhtautuivat erittäin varauksellisesti, mutta kyllä he näyttivät sen syövän. Jännä juttu ettei edes kalaoppaamme yleensä syönyt kalaa. Hucho -taimen osoittautui suomalaista lohta vähärasvaisemmaksi, lisäksi saaliskala oli niin iso, että sen loimuttaminen lehmänkakkaroilla (yleisin tai ainoa "polttopuu" aroilla) kesti todella kauan. Loimulohi sai suomipoijaat jälleen joikhaamaan, ja tällä kertaa myös Vera ja Tage osallistuivat. Tage olikin monipuolinen lahjakkuus, hyvä laulaja ja soitti kuulemma selloakin puoliammattilaisesti.

Lauantai 9.9.2000

Leiri 2, kalastuspäivä Aamulla keli oli selkeästi muuttumassa, ilmassa oli sittiäisiä, mitä ei ollut aikaisemmin näkynyt lainkaan. Aamiaiseksi saimme perinnelammasta, tällä kertaa ihan ehdassa kaalikeitossa. Onneksi meillä oli myös itsetehtyä graavitaimenta, todella hyvää. Maistatimme sitä myös henkilökunnalla, mutta he sylkäisivät sen ymmärtämättömyyttään todella nopeasti ulos suusta. Josse, Kari ja Pauli lähtivät henkilökunnan kanssa Tagen sukulaisten luona käymään ja Olli, Saku ja Seppo kalaan. Pilviä kertyi koko ajan lisää, ja vähän ennen kahta alkoi sataa ripsuttaa, mihin päättyi myös tulokseton kalastus. Sää oli muutenkin hankala, sillä auringon paistaessa oli n. + 30 astetta, mutta heti kun pilvet saapuivat, alkoi tuulla ja lämpötila laski välittömästi parikymmentä astetta. Ja jos alkoi sataa, laski lämpötila vielä. Ja nämä muutokset saattoivat tapahtua kaikki kymmenen minuutin sisällä. Pojat saapuivat vierailultaan, olivat saaneet jakinmaidosta hapatettua alkoholijuomaa, siitä tislattua vodkaa ja jakinmaidosta tehtyjä juustotuotteita. Itsetehty maustamaton jogurtti osoittautui ihan kelpo juomaksi. Noin 16.40 menimme vielä kalaan, mutta ottivieheet alkoivat kaikilta olla niin vähissä, ettei hucho ollut sillä kertaa kiinnostunut. Illalla pakkasimme tavarat valmiiksi seuraavan aamun varhaista lähtöä varten.

Sunnuntai 10.9.2000

Matkantekoa, Bayangobi Aamuvarhaisella purimme leirin ja pääsimme lähtemään jo klo 7.00. Ilmojen suhteen hieno päivä oli tulossa. Lähdimme aikaisin, koska tietojemme mukaan olisi 400 km ajomatka. Alkumatka oli taasen "suhteellisen" huonoa ajoreittiä, 4 tuntia ajettuamme havaitsimme edenneemme peräti 79 km. Pysähdyimme Tsetserlegin kaupunkiin ostamaan lisää virvokkeita paikalliseen markettiin. Sikareita ei täälläkään ollut valikoimissa, joten Kari ja Pauli ostivat korvikkeeksi paikallista mahorkkaa. Voi sitä makuelämystä. Vähän kaupungin jälkeen pysähdyimme pikkupuron varrelle lounaalle. Lähistöllä oli juuri gerinpystytys käynnissä, ja se kävikin tosi hätäisesti kunnes heilläkin tuli lounastauko. Retken lähestyessä loppuaan otimme paljon ryhmäkuvia. Näkymät ja "tiet" olivat meille jo tuttuja, joten yritimme opiskella vähän Mongolian kieltä. Onnistuimme yrityksessämme, opimme todella vähän. Oikeastaan jo matkan aikana opitut Bayarlalaa = kiitos ja bayartai = näkemiin tuli vahvistettua. Silloin tällöin tuli karjankuljetusrekkoja vastaan, eli avolavakuorma-auto, jonka lavalle oli pakattu kaikenmoista elikkoa, taisi siellä joskus matkata perheenjäseniäkin. Mahdollisesti stressittömämpää lihaa? Ohitimme Kharakhorumin, ja sitten alkoikin "valtatie". Klo 19.00 eli 12 tunnin matkanteon jälkeen olimme Bayangobin autiomaan reunalla ger -kylässä. Kävimme ratsastamassa kokonaisen kierroksen kylän ympäri, ja sitten autoilla autiomaahan. Kuin tilauksesta eräällä keitaalla makaili kameli, joka suhtautui vierailuumme hyvin rauhallisesti. Kävimme signeeraamassa yhden dyynin, ja ajoimme takaisin kylään. Tervetulleen pesumahdollisuuden hyödyntämisen jälkeen menimme illalliselle suureen ravintolatelttaan. Illallisen aikana jo aikaisemmin karhuntaljaa havitellut Kari katseli vesi kielellä gerissä ollutta kahta karhuntaljaa. Lattialla oli pienempi vaaleanruskea talja ja seinällä mustanpuhuva todella iso elukka, jonka pää oli niin suuri ettei mahtuisi 10 litran ämpäriin. Niinpä illallisen jälkeen Kari ilmoitti meille, että lähtee oppaamme kera neuvottelemaan taljasta vastapäätä ravintolaa istuvan kahden paikallisen miehen kanssa. Toinen neuvottelukumppaneista oli itsekin karhun kokoinen, 190 cm ja 120-130 kg. Vodkaa meni pöydässä ja neuvottelu kulki. Jonkin ajan päästä Kari tuli hakemaan joikhumestarimme Jossen pöytäänsä edistämään kansojen välistä kaupankäyntiä. Aikaa ja vodkaa kului joka pöydässä. Seuraava neuvotteluvaihe oli ystävällismielinen paini, johon Kari karhunkokoisen vastustajansa kanssa lähti, ja mikä myös kertoi Karin päättäväisyydestä saada kauppa aikaiseksi. Ottelupaikka oli suurinpiirtein sillä hetkellä kaupankäynnin kohteena olevan karhuntaljan päällä. Noh, niinhän siinä kävi että paikallinen ammattilainen vei voiton. Sitten pyydettiin seurueemme suurikokoisinta eli Sakua ottamaan haaste vastaan. Ja samalla tuloksella. Sitten huudettiin seuraavaa kehiin Suomen ja Mongolian välisen kaupankäynnin edistämiseksi. Seppo meni. Tunnustelua, tunnustelua, hässäkkä, ja niin makasi Mongolian painimestari seljällään maassa. Seppo sai rytäkässä pikkunirhauman karhun päästä silmäkulmaansa, mitä sitten lääkittiin jäillä. Ja kaupat syntyivät. Ilta alkoi olla täynnä.

Maanantai 11.9.2000

Ajo Ulaan Baatariin, Ulaan Baatar Aamulla taas ajoon kohti Ulaan Baataria. Noin puoliltapäivin olimme DHL:llä, missä pakkasimme rinkat ja taljat Suomeen lähetettäviksi. Käynti hotellilla ja iltapäivä ostoksilla. Sitten jäähyväisillallinen Christon ravintolassa El Latinossa, minkä jälkeen pörräsimme vähän kaupungilla ja pistäydyimme yökerhoissa Attila ja Chinggis Khan.

Tiistai 12.9.2000

Kotimatka Klo 8.00 lähtö hotellista lentokentälle. Lentokenttämuodollisuudet olivat erinomaisen epäselvät, mutta onneksi Christo oli mukanamme, joten olimme kulloinkin suht' oikeilla luukuilla. Aluksi ongelmana näytti olevan, kun millään luukulla ei ollut henkilökuntaa, mutta ilmestyihän sekin pikkuhiljaa. Lentokentälläkin oli aika kiva etnokauppa, josta pystyi tekemään viime hetken löytöjä. Noin 10.00 Tupoleviin, välilasku Novosibirskissä klo 13.00. Tankkauspaussin piti kestää yhden tunnin, mutta se kesti kaksi tuntia. Odotellessa ilmastoimattomassa hallissa ja sen rampissa juttelimme kolmen Tsekin kanssa, jotka olivat olleet toisella joella kalassa noin 800 km Ulaan Baatarista, lähellä Kiinan rajaa. 15.00 eteenpäin, jälleen ahdas ateriointi Tupolevissa ja 4 h lennon jälkeen Moskovassa. Lentäjä teki ennen laskeutumista kaarroksia ja syöksyjä kuin vähän harjoitellen hävittäjälentokonetta ajatellen, mutta laskeutumisensa Moskovan kentälle oli varmasti pehmein mitä kukaan pystyy tekemään. Moskovan aikaa 15.00, eli aikaa ei hukattu. Pikkushoppailua, oluelle (muistutus: Moskovan lentokentän Heineken- baari luulee myyvänsä sulaa kultaa, oluet ovat tosi kalliita). Lähtö Boeingilla (yippee) Helsinkiin klo 18.00 ja jälleen lentoateria eteen, saapuminen kotoSuomeen klo 18.50. Piiiiiiiip……..out of memory.